maanantai 14. marraskuuta 2011

Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry. onnittelee itsenäistä Etelä-Ossetiaa presidenttivaalien johdosta

Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry. onnittelee itsenäistä Etelä-Ossetian valtiota onnistuneesti järjestetyistä reiluista presidenttivaaleista. Hätätilanteiden ministeri Anatoli Bibilov (Анатолий Бибилов) ja ex-opetusministeri Alla Dzhioeva (Алла Джиоева) olivat äänestyksen kaksi suosituinta ehdokasta.

Vaalien ensimmäinen kierros pidettiin 13. marraskuuta. Vaalien ensimmäisellä kierroksella Alla Dzhieva voitti 25,37 % äänistä (kun laskettu oli 98,84 % äänistä). Anatoli Bibilov sai 25,44 % äänistä. Kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä äänistä. Täten toiselle kierrokselle tulevat kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta ensimmäiseltä kierrokselta.

Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry. pahoittelee suomalaisessa mediassa ilmenneitä Erkon mediasta peräytyviä karkeuksia, joita on käytetty ystäväämme Etelä-Ossetian valtiota halventavalla tavalla. Suomi-Kaukasia -ystävyysseura ry. toivoo Etelä-Ossetian reilujen vaalien näyttävän esimerkkiä myös Suomelle, jossa presidentinvaalien oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus on erityisen tarkkailun kohteena.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Venäjällä tärkeä asetus ääriliikkeiden torjunnan tehostamiseksi

Tänään maanantaina on Moskovassa MVD:n operatiivisen johdon keskuksessa pidetty korkean tason kokous ääriliikkeiden torjumiseksi. Tärkeästä kokouksesta on kertonut mm. Moskovan alueen Venäjän yhtenäisyyden puolue. Kokoukseen osallistuivat mm. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, Sergei Sobyanin, Rashid Nurgalijev, A. Gostev ja Vladimir Kolokoltsev. Moskovan kaupungin yli 80 000 valvontakameraa ovat tärkeä tärkeiden sosiaalisten, poliittisten ja urheilutapahtumien aikana. Kameroiden määrä on nousemassa vielä jonkin verran. Videokamerat ovat olleet tärkeitä myös rikosten selvittämisessä.

Venäjän presidentin ohjeiden mukaisesti ääriliikkeiden torjuntaa varten on lainvalvontaa tehostettu ja etnisten suhteiden kehittämistä parannettu. Tänään Medvedev allekirjoitti ukaasit tiettyjen neuvostojen perustamisesta kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien parantamiseksi. Nämä neuvostot sopivat yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, jotka liittyvät kansalaisten ja yhteisöjen oikeuksiin ja laillisiin etuihin politiikan piirissä, järjestyksen edistämiseksi, rikollisuuden torjumiseksi. Valvonnasta vastaa sisäasiainministeriö. Medvedev korosti antaessaan asetusta (ukaasi) ääriryhmien torjuntaa.

Kuva: Omon-joukkojen auto Pietarissa Voitonpäivänä 2011. Tällainen auto saisi käydä kiertoajelulla myös Suomessa pääkaupunkiseudulla ja poimia muutamat henkilöt ääriliikkeiden tukemisen tähden.

Ääriryhmien valvonnan tehostamista edelsi erikoinen kansainvälinen ”tukikampanja”. Yhdysvaltojen uskonnonvapauskomitea antoi vasta vähän aiemmin 28. huhtikuuta 2011 vakavat huomautukset Venäjää vastaan, koska Venäjällä oli asetettu rajoituksia uskonnon vapaudelle: hallitus oli lisännyt ääriliikkeitä rajoittavan lainsäädännön mukaisia oikeuksia valvoa uskonnollisia ryhmiä.

Kaksinaismoralistinen tukikampanja näyttää likaisen puolensa siinä, että Osama bin Ladenin tapon ja Gaddafin tappojahdin kanssa samanaikaisesti Yhdysvaltojen kongressi vaikuttaisi tukevan Al-Qaidaan liittyvää likaista toimintaa yhä edelleen. Oksana Chelysheva (Оксана Челышева) Venäjä-Tshetshenia –seurasta on toiminut jo aiemmin yhteistoiminnassa Finrosforumin ja Kavkaz Centerin sekä moskovalaisen säätiön Фонд защиты гласности (Glasnost Defence Foundation) kanssa, joka toimii George Soroksen rahoituksen ja Ronald Reaganin ja Naton perustaman säätiön NED (Национальный Фонд в Поддержку Демократии, США) turvin. Mikael Storsjö tunnusti esitutkinta-aineistossa, että hän perusti mainitun Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran Suomeen. Tiettävästi Heidi Hautala on seuran jäsen. Tämän kyseisen seuran ОРЧД - Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura - Nižni Novgorodin käräjäoikeus oli jo syksyllä 2006 tuominnut syyttäjän vaatimuksen mukaan lakkautettavaksi ääriliikkeenä. Storsjön mukaan Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran toimintaa tarvitaan lähinnä raha-asioiden kierrättämistä varten. Päärahoittajana toimii NED, jota ohjaa Yhdysvaltain kongressi. Ihmisoikeuksien varjolla Yhdysvallat tukee ääriliikkeitä Venäjää vastaan sekä rahallisesti NED-rahoituskanavan ja Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran välityksillä että informaatiosodan keinoin Yhdysvaltain uskonnonvapauskomitean ja vastaavien viestimien avulla.

Suomi-Kaukasia -ystävyysseura ry. ei hyväksy separatismia eikä ääriliikkeiden tukemistä. Siksi tämä tervehenkinen, rauhantahtoinen Suomi-Kaukasia -ystävyysseura poikkeaa merkittävästi Venäjä-Tšetšenia -ystävyysseurasta, joka tahtoo verta, murhia ja tuhoa.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kavkaz Centerin fanit iloitsevat tämän päivän terroriteosta Naltšikissa

Terroristipäällikön Movladi Udugovin ja oligarki Boris Berezovskin alkuaan perustama Kavkaz Center on jatkanut myös suomalaishallinnassa terrori-iskujen mainostamista. Terroritekojen mainostaminen on kerännyt sille vaarallisten fanien joukon, joista osa on tunnistettavissa Kavkaz Centerin chatista ja twitteristä. Kabardi-Balkarian alueen Naltšikissa (Нальчик) terroristit hyökkäsivät perjantaina 25. helmikuuta kello 20:10. Terroristeja oli yhteensä noin 12 henkeä, hyökkääviä piensoluja oli 3-4. Jälleen Kavkaz Center ylistää iskua, jopa vain kolme varttia iskun jälkeen.

Militantit bandiitit ampuivat FSB:n rakennusta kranaateilla ja heittivät kranaatin FSB:n sairaalaosastolle. Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan 10-12 henkeä olisi ehkä loukkaantunut sairaalassa.

Valitettavasti rikollisjoukkoa ei onnistuttu likvidoimaan, vaan he ennättivät paeta. Bandiittijoukolla ei ole mitään moraalia, mistä osoittaa tämäkin hyökkäys sairasosastoa vastaan.

Muhajideen = maantieroistoja

Vain muutama päivä aiemmin - 18. helmikuussa 2011 - samalla alueella pyssymiehet tappoivat kolme turistia ja räjäyttivät tuolihissin, paikallisen lasketteluhotellin läheltä löytyi myös autopommi. Terroristit toimivat myös avain niin kuin maantieroistot toimivat, koska näiden terroristin sielu on juuri maantieroistojen elämässä. Muhajideen taistelijoilla ei ole mitään tekemistä Allahin kanssa.

Yksi kolmesta kuolleesta turistista oli 1976 syntynyt Dennis Belokon (Денис Белоконь), jonka ystävät tunsivat määrätietoisena miehenä, työskenteli Moskovassa autonkuskina, soitti saksofonia, tanssi, mutta erityisesti oli ihastunut lumilautailuun ja rakasti eläimiä. Häneltä jäi leskeksi 24 vuotta vanha vaimo, joka oli synnyttänyt puoli vuotta aiemmin toukokuussa 2010 nuoren parin esikoispojan.

Kuva: Dennis Belokon


Bandiitit tappoivat helmikuussa 2011 myös vuonna 1984 syntyneen Vjatšeslav Karan (Вячеслав Кара), joka oli lähtöisin Moldovasta. Hän tuli vuosittain harrastaa lumilautailua tänne.

Bandiitit tappoivat tällöin helmikuussa myös 1973 syntyneen Irina Patrushevan (Ирина Патрушева). Hän oli kaukainen sukulainen FSB:n ja turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Patrushevin kanssa. Irinalla oli oma valokuvausvälinemyymälä. Hän aikoi muuttaa Espanjaan. Irinan 16-vuotta vanha poika Theodore jäi nyt ilman äitiään, joka oli elänyt avioeron jälkeen jo 10 vuotta kaksin poikansa kanssa. Isä asuu Ukrainassa.

Moskovasta saapunut tila-auto toi viisi turistia, aseelliset naamioidut miehet vaativat autoa Irinalta. Autossa mukana olleet miehet tahtoivat puolustaa Irinaa, jolloin bandiitit avasivat tulen. Pyssymiehet pakenivat autolla, jossa ei ollut rekisterikilpiä. Ballistinen tutkimus osoitti, että ammunnassa käytetty ase oli sama kuin toisaalla bandiittien hyökkäyksessä poliisia ja alueen hallintorakennuksia vastaan.

Kuva: Irina Patrusheva


Kavkaz Center: "Onnistunut sabotaasi!"

Mikael Storsjön johtama (ProCaucasus -peitenimen kautta) ja omistama Kavkaz Center uutisoi turisteja vastaan tehdyn terrori-iskun heti seuraavana päivänä 19.2.2011 kello 21:58. Otsikko kertoo jo puolestaan: ”Mujahideen toteutti onnistuneen sabotaasin Naltšikissa” (Моджахеды провели успешные диверсионные операции в Нальчике): "Noin kello 19:30 pääkadun risteyksessä Mujahideen hyökkäsi luopioita vastaan".

Lokakuussa 2005 raju hyökkäys

Suurin hyökkäys tapahtui lokakuussa 2005, kun 200 terroristin joukkio yritti vallata useita poliisiasemia, lentokentän ja sisäministeriön terrorismin vastaisen keskuksen. Silloin 35 lainvalvontaviranomaista ja 12 siviiliä kuoli sekä yli 100 ihmistä loukkaantui. 95 terroristia sai kuitenkin silloin surmansa. Tällä hetkellä on meneillään oikeusjuttu 59 henkeä vastaan, jotka ottivat osaa silloiseen iskuun. Kavkaz Centerin häiriintynyt faniporukka muistelee tämän päivän terrori-iskun jälkeen kunnioittaen lokakuun 2005 iskua!

Kavkaz Center riemuitsee tänään 49 minuuttia terrori-iskun jälkeen

Kavkaz Center ilmoitti tänään 20:59, vain 49 minuuttia terrori-iskun jälkeen, että "jihadisti taistelijat – mujahideen – toteuttivat laajamittaisen operaation FSB:n ja MVD:n kohteita vastaan" (Моджахеды провели масштабную операцию в Нальчике. Атакованы ФСБ и МВД). Juttua täydennettiin sittemmin kello 22:23 uuden tiedon valossa. Terrorismia mainostavan Kavkaz Centerin mukaan iskut tapahtuivat ”vääräuskoisen miehittäjäjengin rakennusta vastaan”, hyökkäyksen kohteena olisi Kavkaz Centerin mukaan ”nukkepoliisit”. Kavkaz Centerin mukaan kuolleet ja haavoittuneet tulee arvioida siten, että näin on saatu pois ”ideologisesti haitalliset luopiot”.

Kavkaz Centerin chatissa kannattajat saivat intoa terrori-iskusta: neljäs kirjoittaja ylistää ”MashaAllah – olkoon voima Allahin!”. Toinen kirjoittaja ylistää ”Kaikki ylistys kuuluu Allahille kaikkien maailmojen Herralle. Auttakoon Allah näitä veljiämme” [terroristeja] Ensimmäinen chat-kirjoittaja toivoo, että ”viholliselle aiheuttaisi paljon vahinkoa, muistaen vuotta 2005!"

Kuva: Emme voi unohtaa, että syksyllä 2004 Jukka Mallinen ja Heidi Hautala johtivat puhetta, jotta suljettu Kavkaz Center voitaisiin jälleen palauttaa Suomeen. Eivätkä he ole tehneet mitään sivuston paluun jälkeen Kavkaz Centerin sulkemisen hyväksi. Mallinen ja Hautala ovat Mikael Storsjön tähtipuolustajia, kun 15.4.2011 käsitellään Storsjön rikosasiaa törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä.


Tässä kuvassa on Kavkaz Centerin silloinen yläpalkki manipuloitu helvetin tulien avulla, jotka puuttuivat jostakin syystä alkuperäisestä kuvasta, lähde: Yamartnah

Uutisen lähde: http://juhamolari.blogspot.com/2011/02/kavkaz-centerin-fanit-iloitsevat-taman.html

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kavkaz Center epäonnistui täydellisesti mielenosoituksessaan Helsingissä 23.2.2011 Isänmaan puolustajien päivänä

Suomi-Kaukasia -ystävyyssseura ry. iloitsee tänään yhdessä Kaukasiassa asuvan väestön ja laillisen hallinnon kanssa:
С Днём защитника Отечества!

Kaikensortin terrorismin mainostamiseen vihkiytynyt websivusto Kavkaz Center epäonnistui täydellisesti ilmoittamassaan mielenosoituksessa Helsingissä Venäjän suurlähetystön edustalla. Päivä oli Venäjällä suuresti arvostama Isänmaan puolustajien päivä.

Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry. paheksuu, että Suomi-Tshetshenia-seura rakentaa vihaa Kaukasian valtaväestöä ja naapurivaltiotamme vastaan, kun Suomi-Tshetshenia-seura on liittoutunut kiinteästi Suomessa toimivien Kavkaz Center –aktivistien kanssa.

Kukaan mielenosoittaja ei saapunut ilmoitettuna aikana, jota Kavkaz Center oli mainostanut. Poliisiauto seisoi ilmoituksen mukaisesta ajankohdasta kello 13 alkaen suurlähetystön edustalla tarkkailemassa mielenosoitusta, jonne Kavkaz Center ja Suomi-Tshetshenia-seura eivät onnistuneet kutsua ketään Venäjää vastustavaa henkilöä.

Kukaan ei saapunut paikalle edes vielä kello 13:45.

Kaikki näytti kuivuvan kasaan, kuten loppujen lopuksi kävikin separatistien oikeudenmukaiseksi häpeäksi. Suomessa ei sittenkään löydy edes Venäjältä saapuneiden pakolaisten avulla tahtoa mielenosoituksiin Venäjää vastaan. Mielenosoitukselle ei ole todellakaan mitään syytä.

Lopulta muutama hassu mielenosoittaja saapui paikalle tunnin verran suunnitelmien jälkeen. He jaksoivat valokuvata itseänsä noin varttitunnin verran. Kuvattavaa ei ollut paljon, koska mielenosoittajia oli vain 7.

Niin muutama onneton mielenosoittaja vapisi pakkasessa!


Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry:n edustajalla oli tänä päivänä varmuudeksi rintapielessä Venäjän voitonpäivän ja valtion lipun mukaiset nauhat, jotta mahdollisissa valokuvissa ei syntyisi väärä käsitys Suomi-Kaukasia –ystävyysseuran ystävällisistä ja rauhantahtoisista päämääristä. Kun Suomi-Kaukasia –ystävyysseuran tarkkailija ajoi autollaan, hän tunnisti iloisen venäläisen diplomaattimiehen, ja tämä mies oli nähnyt autonpeilin samaiset voitonpäivän ja Venäjän lipun mukaiset komeat nauhat. Niin diplomaattimies tunsi onnea. Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry. rakentaa molemminpuolista hymyä ja hyvää mieltä!

Mielenosoituksen vetäjänä puuhasi Kavkaz Centerin ilmoituksen mukaan Suomi-Tshetshenia-seura, joka julkisesti myös omalla sivustollaan – ja jopa pääsivullaan - mainostaa terroristijohtajan Movladi Udugovin perustamaa terroristien viestintäverkostoa Kavkaz Center. Tuollaista pahatahtoista seuratoimintaa ei Suomi-Kaukasia –ystävyysseura voi hyväksyä Kaukasiassa elävien ystäviemme tähden!

Suomi-Tshetshenia-seuran puolesta toimintaa veti ilmeisen selvästi Bulevardi 2:ssa työtänsä tekevä Kavkaz Centerin administraattori ”Adam Tumsoev”, joka esiintyy mainitulla valheellisella nimellä Suomessa sen jälkeen, kun saapui Mikael Storsjön järjestämässä laittomassa maahantulossa Suomeen väärennetyllä passilla. Adam Tumsoev ei halunnut kertoa mielenosoituksessaan oikeaa nimeänsä, vaikka se on toki hyvin tunnettavissa.

Mielenosoittajat olivat pääosin samoja tyyppejä, jotka järjestivät syksyllä 2010 luvattoman mielenosoituksen Juha Molaria ja Abdullah Tammea vastaan Bulevardilla ja seurasivat tämän jälkeen heitä herkeämättä. Silloin itse Mikael Storsjö uskalsi paikalle, mutta nyt Storsjö pelkäsi pakkasta eikä saapunut paikalle. Viisumipelkoa hänellä ei ole enää Venäjälle, joten tuo syy tuskin rajoitti hänen saapumistaan Venäjän suurlähetystön edustalle. Tšetšeenimies kertoi kysyttäessä, että ”ihmiset pelkäävät pakkasta”. Tämä on ihan hyvin ymmärrettävissä Kavkaz Centerin ystäviltä, että he pelkäävät pakkasta, sillä Isänmaan puolustajien päivä on puolivirallisesti ”todellisten miesten päivä”. Venäjän vastustajissa ei ole todellisia miehiä, vaan he kyyhöttävät sisällä ja pelkäävät pikkupakkasta. Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry:n paikalle sattunut edustaja antoi tuolle tšetšeenimiehelle todennäköisemmän selityksen väen vähyydelle: ”Väkeä on vähän, koska kaikki rakastavat Venäjää, - ja erityisesti tänä päivänä kaikki kunnioittavat Venäjää! Tänään on juhlapäivä!”

Suomi-Kaukasia –ystävyysseura ry:n aktivisti teki kuvauskierron mielenosoittajien parissa, tilaisuuden musiikki muuttui samalla hetkellä juhlapäivän armon mukaiseksi ylistykseksi ВДВ:n toiminnalle - kyse on puhelimen soittoäänestä, sillä puhelin soi hämmästyttävästi juuri sillä hetkellä, kun menin heidän luokseen. Niin Kavkaz Centerin mielenosoittajat kuuntelivat tätä ihanaa musiikkia, joka sopii Venäjän Isänmaanpuolustajien juhlapäivän kunniaksi.



Lopulta mielenosoittajat varttitunnin epätoivoisen paleltumisen jälkeen hiipivät pois: niin voimme muistaa myös Doku Umarovin piileskelevän rotan tavoin jossakin luolassa. Poislähtöä säesti upea Venäjän kansallishymni, kuten videoaineisto autenttisesti todistaa.


Jälleen kerran Kavkaz Centeri saatanallinen voima hiipui aivan olemattomiin, lopulta laimeni kokonaan. Tuo sarvipäinen piru ei kestä enää edes pikkupakkasta, vaan vapisee ja värisee kauhuissaan loppunsa tähden.


lauantai 22. tammikuuta 2011

Tšetšeniassa tyrmistyneitä Suomen poliisin päätöksestä: ”Kavkaz Centerin toiminnasta kärsii koko Pohjois-Kaukasus”

Tšetšeniasta ystävämme ovat lähestyneet meitä ja lähettäneet pahettelunsa Suomen poliittisesta poliisin päätöksestä, jossa ei tunneta sääliä Tšetšeniassa kärsivää kansaa kohtaan.

Tšetšeniassa koettiin ärtymystä ja hämmennystä, että Suomen poliisi sallii Kavkaz Centerin yhä edelleen ruokkia vihaa ja murhia Tšetšenian kansaa ja Venäjän kansaa vastaan. Moni kysyi Tšetšeniassa, eikö Suomen poliisin mukaan meidän vanhuksillamme, lapsillamme, äideillämme ja isillämme pitäisi olla enää oikeutta rauhalliseen elämään, koska Kavkaz Centerin toimintaa pidetään Suomessa hyväksyttynä asiana. Saako Suomen esivallan mukaan meidän laillista esivaltaamme tappaa brutaalisti ja jopa mainostaa tuota tappamista? Tšetšeniassa toimiva terrorismia analysoiva internet-sivusto, jo yli vuosikymmenen verran tilannetta tutkinut taho, on tuoreessa uutisessaan arvioinut tylysti Suomen asemaa ja samalla sanoittanut Tšetšenian kansan tuntemuksen suomalaista politikointia vastaan. Sivustolla kysytään nyt suoraan: Miksi Suomen poliisi pitää maantieroistojen ja huumepäällikköiden tihutöitä ja aseellisia iskuja mainostamisen arvoisena asiana?

Pohjois-Kaukasiassa tiedetään, miten valtaväestö tahtoo elää rauhassa, rakastaa, tehdä työtä, harrastaa, rukoilla moskeijoissa tai kirkoissa sekä elää demokraattisessa oikeusvaltiossa. Onneksi näin valtaväestö saa elää. Muutamat huumediilerit ja maantierosvot tukevat Afganistanista Georgiaan ja koko Eurooppaan käytävää huumekauppaa ja anarkiaa. Tšetšenian kärsinyt kansa tietää, että jonakin yllättävänä hetkenä ulkomainen wahhabilainen al-Qaida –aktivisti tai huumeiden sekakäytön jälkeen aseen tai pommiliivin saanut ”Doku Umarovin” kannattaja saattaa etsiä epätoivoisesti vapautusta tästä maailmasta (paratiisia ja lukuisia neitseitä) tappoiskussa, jossa hänen oma kohtalonsa on ikään kuin jo ennakkoon sinetöity.

Seuraavassa Yamartnah sivustolta suomennettu uutinen Suomen poliisin päätöksestä. Alkuperäinen venäjänkielinen uutinen näkyy blogin lopussa kuvana ja on luettavissa tästä linkistä.

Suomen viranomaiset ovat kieltäytyneet tunnustamasta Kavkaz-Center -sivustoa terrorismia tukevaksi sivustoksi. Tämä päätös on - lievästi sanottuna - ei ole vain yllättävä, mutta myös paheksuttava. Eikö tämän valtion vallankäyttäjät todella pysty ottamaan huomioon toimissaan muiden valtioiden kansalaisia, joita vastaan vaaditaan murhia ja mellakoita? Interfax raportoi, että Suomen poliisi on evännyt pastori Juha Molarin [ja Abdullah Tammen*] (* täydennys Interfaxin tietoon, JM) pyynnön tunnustaa Kavkaz Center –terroristisivustoksi ja myöhemmin sulkea se. "Suomen poliisi on päättänyt, että Kavkaz Center ei ole terroristiverkkosivusto ja siksi ei ole perusteita asettaa syytteeseen rikoslain terrorismin vastaisen artiklan perusteella”, sanoi maanantaina Suomen antifasistisen komitean puheenjohtaja Johan Bäckman.

Ei ole mitään syytä syytteeseen. Mitähän syytä Suomen poliisi edellyttää? Tämä sivusto edistää terrorismia ja ääriliikkeiden iskulauseita ja monet nuoret tulevat näiden iskulauseiden pettämäksi, liittyvät laittomiin aseellisiin ryhmittymiin, ryhtyvät itsemurharäjäyttäjiksi. Nämä asiat asiat eivät ole Suomessa merkittäviä.

Kavkaz Centerin toiminnasta kärsii ensinnäkin Pohjois-Kaukasus ja lopulta koko Venäjä. Ilmeisesti Suomen viranomaiset ovat tyytyväisiä tähän tilanteeseen. Jos sivuston ”analyysi” ei paljasta tapettaviksi Suomen kansalaisia ja terroritekoja tämän maan alueelle, niiden toiminta vaikuttaa harmittomalta. Ja se, että valituksen kohteen Kavkaz Center toimien seurauksena Venäjälllä ja Tšetšeniassa tapetaan viranomaisia, ei ilmeisesti erityisemmin herätä Suomessa murhetta.

Viime vuoden syyskuun 26 päivä pappi sai sähköpostitse kirjeen, jonka allekirjoittajana oli Pohjois-Kaukasian johtavasta roistojoukosta Doku Umarov: "Kehotan teitä lopettamaan toimintanne Kavkaz-Centeriä vastaan. Jos et tule järkiinsä, niin me leikkaamme pääsi irti ja koko perheeltä myös. Seitsemän päivää voit ajatella." Molari valitti lainvalvontaviranomaisille tästä tapauksesta, mutta syyttäjä hylkäsi hänen hakemuksensa.

Ja kaiken tämän jälkeen sivusto ei joudu edes syytteeseen. Mitä todella tapahtuu ja miksi Suomen viranomaiset niin kovasti puolustavat Kavkaz-Centerin terrorismia edistäviä ajatuksia? Ilmeisesti mukana on kaikkien suurten länsimaiden ja USA:n taloudellinen etu. Jos konfliktin painopiste on edelleen Pohjois-Kaukasiassa, niin manipuloimalla tilannetta Länsi rakentaa asemaansa suhteessa Venäjään, ja näin ollen pyrkii saavuttamaan Venäjältä sopivia myönnytyksiä.

Sitten kaikessa on tietenkin paljon syvempi ongelma kuin voidaan nähdä ensi silmäyksellä. Nuo paheksuttavat toimet, että Suomen viranomaiset kieltäytyvät tutkimasta Kavkaz Centerin toimia, tekevät heistä Pohjois-Kaukasian rikollisten suoranaisia rikoskumppaneita.

Grigori Sbrui (Григорий Сбруй)


Tässä kuvassa on Kavkaz Centerin silloinen yläpalkki manipuloitu helvetin tulien avulla, jotka puuttuivat jostakin syystä alkuperäisestä kuvasta, lähde: Yamartnah



- - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +358 44 322 2661 or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)