perjantai 25. helmikuuta 2011

Kavkaz Centerin fanit iloitsevat tämän päivän terroriteosta Naltšikissa

Terroristipäällikön Movladi Udugovin ja oligarki Boris Berezovskin alkuaan perustama Kavkaz Center on jatkanut myös suomalaishallinnassa terrori-iskujen mainostamista. Terroritekojen mainostaminen on kerännyt sille vaarallisten fanien joukon, joista osa on tunnistettavissa Kavkaz Centerin chatista ja twitteristä. Kabardi-Balkarian alueen Naltšikissa (Нальчик) terroristit hyökkäsivät perjantaina 25. helmikuuta kello 20:10. Terroristeja oli yhteensä noin 12 henkeä, hyökkääviä piensoluja oli 3-4. Jälleen Kavkaz Center ylistää iskua, jopa vain kolme varttia iskun jälkeen.

Militantit bandiitit ampuivat FSB:n rakennusta kranaateilla ja heittivät kranaatin FSB:n sairaalaosastolle. Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan 10-12 henkeä olisi ehkä loukkaantunut sairaalassa.

Valitettavasti rikollisjoukkoa ei onnistuttu likvidoimaan, vaan he ennättivät paeta. Bandiittijoukolla ei ole mitään moraalia, mistä osoittaa tämäkin hyökkäys sairasosastoa vastaan.

Muhajideen = maantieroistoja

Vain muutama päivä aiemmin - 18. helmikuussa 2011 - samalla alueella pyssymiehet tappoivat kolme turistia ja räjäyttivät tuolihissin, paikallisen lasketteluhotellin läheltä löytyi myös autopommi. Terroristit toimivat myös avain niin kuin maantieroistot toimivat, koska näiden terroristin sielu on juuri maantieroistojen elämässä. Muhajideen taistelijoilla ei ole mitään tekemistä Allahin kanssa.

Yksi kolmesta kuolleesta turistista oli 1976 syntynyt Dennis Belokon (Денис Белоконь), jonka ystävät tunsivat määrätietoisena miehenä, työskenteli Moskovassa autonkuskina, soitti saksofonia, tanssi, mutta erityisesti oli ihastunut lumilautailuun ja rakasti eläimiä. Häneltä jäi leskeksi 24 vuotta vanha vaimo, joka oli synnyttänyt puoli vuotta aiemmin toukokuussa 2010 nuoren parin esikoispojan.

Kuva: Dennis Belokon


Bandiitit tappoivat helmikuussa 2011 myös vuonna 1984 syntyneen Vjatšeslav Karan (Вячеслав Кара), joka oli lähtöisin Moldovasta. Hän tuli vuosittain harrastaa lumilautailua tänne.

Bandiitit tappoivat tällöin helmikuussa myös 1973 syntyneen Irina Patrushevan (Ирина Патрушева). Hän oli kaukainen sukulainen FSB:n ja turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Patrushevin kanssa. Irinalla oli oma valokuvausvälinemyymälä. Hän aikoi muuttaa Espanjaan. Irinan 16-vuotta vanha poika Theodore jäi nyt ilman äitiään, joka oli elänyt avioeron jälkeen jo 10 vuotta kaksin poikansa kanssa. Isä asuu Ukrainassa.

Moskovasta saapunut tila-auto toi viisi turistia, aseelliset naamioidut miehet vaativat autoa Irinalta. Autossa mukana olleet miehet tahtoivat puolustaa Irinaa, jolloin bandiitit avasivat tulen. Pyssymiehet pakenivat autolla, jossa ei ollut rekisterikilpiä. Ballistinen tutkimus osoitti, että ammunnassa käytetty ase oli sama kuin toisaalla bandiittien hyökkäyksessä poliisia ja alueen hallintorakennuksia vastaan.

Kuva: Irina Patrusheva


Kavkaz Center: "Onnistunut sabotaasi!"

Mikael Storsjön johtama (ProCaucasus -peitenimen kautta) ja omistama Kavkaz Center uutisoi turisteja vastaan tehdyn terrori-iskun heti seuraavana päivänä 19.2.2011 kello 21:58. Otsikko kertoo jo puolestaan: ”Mujahideen toteutti onnistuneen sabotaasin Naltšikissa” (Моджахеды провели успешные диверсионные операции в Нальчике): "Noin kello 19:30 pääkadun risteyksessä Mujahideen hyökkäsi luopioita vastaan".

Lokakuussa 2005 raju hyökkäys

Suurin hyökkäys tapahtui lokakuussa 2005, kun 200 terroristin joukkio yritti vallata useita poliisiasemia, lentokentän ja sisäministeriön terrorismin vastaisen keskuksen. Silloin 35 lainvalvontaviranomaista ja 12 siviiliä kuoli sekä yli 100 ihmistä loukkaantui. 95 terroristia sai kuitenkin silloin surmansa. Tällä hetkellä on meneillään oikeusjuttu 59 henkeä vastaan, jotka ottivat osaa silloiseen iskuun. Kavkaz Centerin häiriintynyt faniporukka muistelee tämän päivän terrori-iskun jälkeen kunnioittaen lokakuun 2005 iskua!

Kavkaz Center riemuitsee tänään 49 minuuttia terrori-iskun jälkeen

Kavkaz Center ilmoitti tänään 20:59, vain 49 minuuttia terrori-iskun jälkeen, että "jihadisti taistelijat – mujahideen – toteuttivat laajamittaisen operaation FSB:n ja MVD:n kohteita vastaan" (Моджахеды провели масштабную операцию в Нальчике. Атакованы ФСБ и МВД). Juttua täydennettiin sittemmin kello 22:23 uuden tiedon valossa. Terrorismia mainostavan Kavkaz Centerin mukaan iskut tapahtuivat ”vääräuskoisen miehittäjäjengin rakennusta vastaan”, hyökkäyksen kohteena olisi Kavkaz Centerin mukaan ”nukkepoliisit”. Kavkaz Centerin mukaan kuolleet ja haavoittuneet tulee arvioida siten, että näin on saatu pois ”ideologisesti haitalliset luopiot”.

Kavkaz Centerin chatissa kannattajat saivat intoa terrori-iskusta: neljäs kirjoittaja ylistää ”MashaAllah – olkoon voima Allahin!”. Toinen kirjoittaja ylistää ”Kaikki ylistys kuuluu Allahille kaikkien maailmojen Herralle. Auttakoon Allah näitä veljiämme” [terroristeja] Ensimmäinen chat-kirjoittaja toivoo, että ”viholliselle aiheuttaisi paljon vahinkoa, muistaen vuotta 2005!"

Kuva: Emme voi unohtaa, että syksyllä 2004 Jukka Mallinen ja Heidi Hautala johtivat puhetta, jotta suljettu Kavkaz Center voitaisiin jälleen palauttaa Suomeen. Eivätkä he ole tehneet mitään sivuston paluun jälkeen Kavkaz Centerin sulkemisen hyväksi. Mallinen ja Hautala ovat Mikael Storsjön tähtipuolustajia, kun 15.4.2011 käsitellään Storsjön rikosasiaa törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä.


Tässä kuvassa on Kavkaz Centerin silloinen yläpalkki manipuloitu helvetin tulien avulla, jotka puuttuivat jostakin syystä alkuperäisestä kuvasta, lähde: Yamartnah

Uutisen lähde: http://juhamolari.blogspot.com/2011/02/kavkaz-centerin-fanit-iloitsevat-taman.html